Aikakone radio Novan haastattelussa

Radio Novan sivuilla on uutukainen haastattelu Aikakoneesta.

aikakone-2015

”Tuplalevy ilmestyy kauppoihin 23.10.2015.

Aikakone syntyi 1990-luvun alkupuolella ja nautti tuolloin suuresta suosiosta Suomessa. Uutuuslevy 2.0 on edellisten levyjen tapaan lähes kokonaan Maki Kolehmaisen säveltämä. Sanoitukset henkivät edelleen Aikakoneelle ominaista symboliikkaa, jolla yhtye on aina osunut ajan ja hengen ytimeen. Uuden levyn sanoituksista vastaa pääosin Sani.

– Aikakoneen matka on kestänyt 20 vuotta. Uutta levyä voisi kuvailla paluuksi tulevaisuuteen, kurkistukseen kulman taa. Uusi levy hehkuu 80-luvun vaikutteita, unohtamatta klassista Aikakonetta. Albumia on työstetty viisi vuotta ja työ oli haastava, Sani ja Maki kertovat.  

– Näistä aiheista kertovat myös Aikakoneen uuden albumin kappaleet. Tekstit vievät jo tutuiksi tulleeseen tapaansa sinne jonnekin, muun muassa Siriukseen, missä karkelointi ja ilonpito ovat pääosissa. Kun Suomessa ollaan, ei melankoliakaan ole unohdettu. Aikakone on pitänyt kiinni vahvasti omasta soundistaan, seuraamatta mitään tai ketään, olemalla rehellisesti sitä mitä on, kaksikko jatkaa. 

Aikakoneen jäsenten omat elämänvaiheet kuvastuvat myös yhtyeen kappaleissa.

– Rakas Vera päätti lähteä bändistä kaksi vuotta sitten ja hetken aikaa mietittyämme päätimme jatkaa Sanin ottaessa suuremman roolin sanoittajana. Ajan kuluessa voi välillä joutua rakettiin, joka vie planeetalle, jonne ei tunnu kuuluvansa. Onneksi Aikakone laskeutui lopulta oikealle planeetalle ja löysimme avaimet takaisin Aikakoneen maailmaan. 

Aikakone on saanut uuden jäsenen, Jazun, joka täydentää Makin, Sanin jaAlexin muodostamaa vahvaa kokoonpanoa. ”

Mainokset
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s