Vera kertoo

Molli – Volvo

Aikakone aloitti aktiivisen keikkailun vuonna 1995. Esiintymisiä oli todella paljon heti alusta lähtien, parhaimpina päivinä kolme keikkaa päivässä. Yleisössä monet luulivat, että kun on niin kova flaksi bändillä, on myöskin keikka-auto todella loistokas. Toisin oli. Meidän bändillä tekniikka on aina asunut eri paikkakunnalla ja siksi on ollut käytännöllistä, että bändi liikkuu henkilöautolla keikkapaikoille. Ensimmäinen Makin omistama auto sai monestakin syystä lempinimen ” Molli -Volvo”. Beigenvärinen hutera kapistus oli nähnyt parhaat päivänsä taatusti jo 80-luvun puolella. Pakoputket tipahtelivat milloin minnekin. Auto oli kesällä sauna ja talvella pakastin. Sullouduttiin kamoinemme sisälle aina kiireisesti ja koitettiin jotenkin viihtyä. Moottorin meteli oli kova. Jokainen meistä muistaa vieläkin erityisesti erään talvisen matkan Joensuuhun. Pakkasta varmaan -30 astetta ja Molli-Volvo umpijäässä. Lunta tuiskuttaa täysillä, näkyvyys nolla ja pyyhkijät eivät toimi. Maki ajaa viimeiset parisataa kilometriä käsi ulkona ikkunasta ja yrittää ajamisen ohessa raaputtaa ikkunaa puhtaaksi. Myöhästytään keikalta sen verran, että vaatteet täytyy vaihtaa autossa. On aina vaan kylmempi. Keikan jälkeen Alex heittää kassinsa takaluukkuun ja takaluukku jää käteen. Tekniikan kaverit tulevat hätiin ja teippaavat takaluukun roudausteipillä kiinni. ” Kyllä se pysyy”, on viimeinen kommentti joka kuulaan. Eihän se mitään pysy. Seuraavana päivänä ajetaan Joensuusta Kuopioon niin, että Sani ja Vera pitävät takaluukkua koko matkan ajan paikoillaan. Täytyy sanoa, ett’ jokainen meistä oli helpottunut, kun Kolehmainen myöhemmin ilmoitti vaihtavansa autoa. Kuitenkin Molli – Volvo jää historiaamme ikimuistoisena poikkeuksena. Usein naurettiin, että kun musa muuten on niin positiivista, täytyy meilläkin jotain mollikasta bändissä olla – edes auto.


Apua Apulannalta

Elettiin vuotta 1996 ja Aikakoneen meno oli hurjaa. Yksi kesän monista festarikeikoista oli ”Heinolassa jyrää” -tapahtuma, jonka pääesiintyjäksi meidät oli tilattu. Tultiin paikalle puolisen tuntia ennen keikkaa ja juhlan toinen vetonaula kotikenttäetua nauttiva Apulanta oli juuri lopettamassa esitystään. Koska backstage -alueella ei ollut minkäänlaisia pukukoppeja, joutuivat esiintyjät vaihtamaan vaatteitaan omissa busseissaan. Aikakoneen perus-univormuun kuuluivat tuohon aikaan erityisesti erilaiset kumi. ja muovikuteet, joita hankittiin mitä ihmeellisimmistä paikoista. Periaatteena oli, että mitä riehakkaampi väri ja materiaali, sen parempi. (Sanin kanssa kutsuttiin muovihousuja laihdutustuhosuiksi, koska joka kerta kun keikka oli ohi, olivat muovihousut niin hiestä märät, että ne veivät mennessään taatusti myös pari kiloa.) Niinpä myös minä vedin innosta puhkuen uudet, tuliterät kirkuvan kirkkaanpunaiset muovihousut jalkaan bussimme takaosassa ja ajattelin, että nyt kyllä homma toimii ja Heinolassa jyrää ja jytisee. Fiilinki oli aivan mahtava. Kesäpäivä kauneimmillaan ja festarialue niin täynnä porukkaa, ettei nurmikkoa pilkottanut mistään välistä. Lyhyen soundchekin jälkeen alkoi H-hetki lähestyä. Menin seisomaan lavan takaportaille ensimmäisenä, koska soolonumeroni ”Toiseen maailmaan” oli eka biisi listassa. Astuin rempseän itsevarmana ensimmäiselle porrasaskelmalle, kun yhtäkkiä kuului kovaääninen ”kräks”! Katsoi alas, koska luulin, että portaat olivat hajonneet, vaan ei. Oli käynyt paljon huonommin. Sähäkän vetävät upouudet olivat saaneet kokonaan uuden ulottuvuuden: parinkymmenen sentin repeämä keskellä etuhaarastoa! Päästin muutaman tehokkaan voimasanan ja huusin miksaajalle, että nyt viivästyy systeemit vähän. Hetkeä myöhemmin juoksin ja poukkoilin hysteerisenä ympäri backstagea kysellen kaikilta hakaneulaa tai jotain muuta apuvälinettä. Jostain syystä kaikki olivat unohtaneet ompelutarvikkeet kotiin. Aidan takana nauraa rätkätti kolmisenkymmentä fania, jotka seurasivat tarkkaavaisesti tätä todella hohdokasta toimintaa. Housut repsottivat edestä aika irstaan näköisesti. Lopulta ajattelin, että helvetti, tässä on nyt otettava järeämmät keinot käyttöön. Marssin reippaasi Apulannan keikkabussiin. Bussi oli tupaten täynnä porukkaa ja ensimmäisenä, heti kuskin paikan vieressä seisoi minua reilusti päätä pidempi parimetrinen pitkätukka-roudaaja, joka kääntyi ja kysyi lupaavasti ”Niin?” Viittoilin epämääräisesti etumustani ja sain vaivoin hengästykseltä ilmaistua, että tässä oltaisiin vähän hakaneulaa vailla. Lähempää katsottuna huomasin kaverista leimaa-antavan piirteen: hän oli ylt`ympäriinsä lävistänyt itsensä niin, että nenät ja korvat roikkuivat renkaita täynnään. Hän katsoi minuun varsin ystävällisesti ja sanoi hymyillen: ” Nyt kysyt kuule oikealta mieheltä!” Sitten hän nosti paitansa ylös, irrotti siististi myöskin erittäin lävistetystä navastaan hakaneulan ja antoi sen minulle. Kiitin hätäisesti ja painelin nopeasti ulos kiinnittämään neulaa. Millä alkoi jo olla todella kiire siinä vaiheessa. Keikka sujui loistavasti ja ajattelin kiittää häntä vielä keikan jälkeen. Apulannan bussi oli kuitenkin jo poistunut paikalta, kun meidän showmme oli ohi. 


Fuck me!

Oltiin vedetty kesäinen nuorisokeikka jossain Keski-Suomessa erittäin vanhanaikaisella järvilavalla. Paikkakunnalla ei ollut hotellia minne mennä yöksi, ja sen tähden edessä oli vielä yöllinen ajelu toiseen kaupunkiin. Maki oli lähtenyt autoineen jo eteenpäin ja muut bändin jäsenet odottivat tekniikan autossa kamojen kasausta. Ulkona oli pimeä keskiyö ja ankara vesisade. Sekalaista nuorisojengiä parveili bussin ulkopuolella ja me kolme juttelimme keskenämme sisällä. Koska kamojen roudaus tuntui kestävän kauan, päätimme jossain vaiheessa viihdyttää itseämme perinteisellä bussihuvilla: videon katselulla. Alex viritti tärisevän matkatelkkarin päälle. Iloksemme saimme huomata, että tekniikan pojilta oli jäänyt ”kodintekninen ohjevideo” nauhuriin. Kun matkan ovat pitkiä, on teknisten tietojen päivitys usein paikallaan, naureskelimme. Puoliväliin asti katsottu leffa oli kunnon 70-luvun hikinen ja kellastunut pornopätkä, jonka pääosassa taiteili itse legendaarinen John Holmes. Naureskellen aloitimme aktselun ja aktiivisen elokuvan kommentoinnin. Juoni ei odotetusti ollut kummoinen, ja vähäiset tapahtumat huipentuivat parinkymmenen hengen ryhmäorgioihin. Loppukohtauksen aikana Sani huomautti äkkiä: ” Hei, pistäs vähän volyymia kovempaa, siellä on joku biisi taustalla.” Ja todellakin, pornoleffan taustalle oli tehty teemakappale, jossa oli sellainen Emmanuelle -henkinen eteerinen melodia ja varsin monitulkintainen teksti: Fuck me. Tästähän me vasta innostuimme. Lauloimme laulua korkealta ja kovaa kailottavan naislaulajan kanssa yhdessä: ” Fuck meeee! Suck meeee!” Tästä riitti hupia joksikin aikaa. Lopulta keksittiin kelata biisi vielä uudestaan ja kehitettiin mukaan oikein hienot Aikis -henkiset stemmat: Alex alaääneen, Vera ylös, Sani liideriksi ja niin kajahti rankkasateiseen suomalaiseen suviyöhön hurmaava kolmiääninen harmonia: ” Fuuuucckkk meeeeee! Suuuuucckk meeeeeeee! Take meeeeeeeeeeee! ” Eläydyimme täysillä biisiin erilaisin äänenpainoin ja käsiliikkein ja nauroimme vedet silmissä, kun äkkiä ovelta kuului vieno koputus. Säikähdimme ihan mielettömästä ja nolostus oli melkoinen. oven takan seisoi kaksi hyvin pikkuista noin 7-vuotiasta tyttöä pienet, rutistuneet paperilaput käsissään. He näyttivät siltä, että olivat seisseet ulkona hyvin kauan. Toinen tytöistä pyyhkäisi vesisateessa kastuneita, litimärkiä hiuksiaan ja kysyi rauhallisesti suuri enkelinsilmiään räpytellen: ” Voisittekste kirjoittaa meille viimeinkin nää nimmarit, vai aiottekste vielä kattoo sitä pornoleffaa?”

Lähde: Rokatessa roiskuu osa 1

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s